Mansikkapunkkianalyysi

Mikä on mansikkapunkkitilanne sinun pelloillasi? Mansikkapunkki on jatkuvasti kasvava ja taloudellisia tappioita aiheuttava ongelma mansikkaviljelmillä. Elo–syyskuussa ylisuureksi kasvanut mansikkapunkkikanta vaarantaa seuraavan sadon kukka-aiheiden kehittymisen ja sitä kautta vaikuttaa suoraan tulevan kauden satoon. Mansikkapunkin biologinen torjunta perustuu Amblyseius -petopunkkien vuosittain tehtäviin levityksiin. Petopunkit käyttävät ravinnokseen mansikkapunkkeja ja muita kasveilla eläviä punkkeja, ripsiäisiä sekä hyönteisravinnon puutteessa siitepölyä. Jos epäilet punkkisaastuntaa lohkoillasi tai haluat varmistaa tilanteen, ota yhteyttä elokuun loppuun mennessä, varmistetaan yhdessä ensi kesän hyvä sato!

Mansikkapunkkianalyysiin kuuluu lehtien silmämääräinen tarkastelu; pikamääritys onko/eikö ole mansikkapunkkia. Silmämääräisen tarkastelun tulokset lähetetään viljelijälle heti niiden valmistuttua. Lisäksi näytteestä tehdään pesunäyte, josta tutkitaan tarkemmin mansikka- ja muut punkit. Pesunäytteen tulokset lähetetään viljelijälle myöhemmin syksyllä. Tulosten perusteella voidaan mm. arvioida biologisen/ kemiallisen torjunnan onnistumista, tehdä kemiallisen torjunnan tarvearvio sekä miettiä seuraavan kauden torjuntatoimia (esimerkiksi petopunkkien käyttöä mansikkapunkin torjunnassa).

Näytteenotto:

Näyte voidaan kerätä tasaisesti koko lohkolta tai lohkon jostain tietystä osasta. Näytteen voi ottaa myös erikseen esimerkiksi lajikkeittain, istutusvuosittain tai taimien alkuperän mukaan. Oireettoman kasvuston voi myös tutkituttaa kesän lopulla, sillä täysin oireettomassakin kasvissa voi olla kymmeniä mansikkapunkkeja ja munia/lehti. Omataimituotannossa mansikkapunkkianalyysi on erityisen tarkoituksenmukaista. Näytteen on oltava tarpeeksi kattava. Luotettavan tuloksen saamiseksi tarvitaan ainakin 100 suppulehteä tutkittavalta alueelta. Vain avautumattomat nuoret lehdet kelpaavat näytteeksi. Laita näytteet (kustakin tutkittavasta lohkosta erikseen) esim. Minigrip-pussiin. Kirjoita pussin päälle seuraavat tiedot: päivämäärä, lohko, lajike sekä muut oleelliset tiedot, jotta itse tiedät mistä näytteestä on kyse. Lähetä näytteet meille postitse yhteystietojesi kera.

Yhteystiedot

BIOTUS OY

Tiilenlyöjänkatu 5
30100 FORSSA

Ammattiviljelijät:
info(at)biotus.fi
Puh. 040 5703536
(Puhelun hinta määräytyy asiakkaan oman liittymäsopimuksen mukaan, ei lisämaksuja.)

Kotipuutarhurit (TarhurinApu):
050 309 0810
neuvonta(at)tarhurinapu.fi

Biotus Oy:n sivuston teksti ja kuvat
© Biotus Oy / valokuvaajat

Y-tunnus 1840555-9

Pääsääntöisesti olemme tavoitettavissa

maanantaista perjantaihin klo 8-16