Joulun alla, Marjapromoottorin mietteitä

22.12.2020

Jokainen tietää, että marjat kasvavat Suomessa kesällä. Kasvihuone- ja tunnelituotanto on tuonut marjakaudelle pituutta huomattavasti. Ensimmäiset taimet istutetaan helmikuussa ja viimeiset marjat poimitaan lokakuussa. Koko tämän pitkän kauden Biotukselta lähtee eliötoimituksia viljelijöille. Toki ensimmäiset ja viimeiset kuukaudet ovat leppoisia toimituksen suhteen verrattuna kiihkeimpiin kesäkuukausiin.

Mitä teen lokakuun ja helmikuun välissä? Syksyllä, kun tiloille on lähtenyt viimeiset toimitukset ja todetaan että kausi oli tässä, kokoan kauden pakettiin viljelijäkohtaisesti. Kirjaan ylös onnistumiset ja takkuilut, merkitsen pieniäkin huomioita, mistä voi olla apuja seuraavalle kaudelle. Mielelläni myös kuuntelen viljelijää heti kauden päätteeksi. Tässä vaiheessa on jo seuraavan vuoden kalenteri käsissä mihin merkitsen tärkeitä päivämääriä, ettei yksikään asiakas unohdu kevään koittaessa.

Talvikaudella myös kierrän paljon tapahtumissa, joiden valmistelu vie aikaa. Tänä syksynä se kaikki on tapahtunut kotoa käsin Kiskosta! Omasta työhuoneesta olen osallistunut mm. Kaamosmarjaan sekä Uuden Tekniikan Päivään. Tapahtumiin mietin mm. mainokset ja jos on puheenvuoroja, niin valmistelen niihin esitykset.

Wilhelmiina etätöissä kotitoimistolla

Jotta oma ammattitaito säilyy ja tietämys kasvaa, pitää työn ohella opiskella koko ajan. Etäyhteydellä olen kuunnellut luentoja ympäri maailmaa. Näistä tehdään muistiinpanot ja tietämystä lisätään myös työkavereiden kesken. Yksi tiedonmuru jostain luennosta kiinnittyy toiseen tietoon ja siitä sitten omaan työhön ja sitä kautta viljelijän hyödyksi.

Kaikki se mitä Biotuksesta näkyy erilaisissa somekanavissa, pitää myös valmistella. Miten luoda kasvukauden ulkopuolella Facebookiin päivityksiä, kun ei ole kauniita marjakuvia tai asiakkaiden lähettämiä otoksia pienistä ja vähän isommista eliöistä.

Etätyö ja etäyhteydet ovat lisänneet opiskelua eri digitaalisten kanavien haltuunottoon. Lukemattomat määrät erilaisia kanavia ja käytänteitä, joita ei ole tarvinnut ennen käyttää. Yksin työskennellessä kotona ei ole sitä työkaveria, jolta kysyä apuja. Onneksi Biotuksella on oma ”IT-Kalle” (Tietopartio Oy:n tukihenkilö, joka on jo yli vuosikymmenen ollut Biotuksessa apuna). Kalle ottaa etäyhteyden ja uupumatta neuvoo, miten koneet ja ohjelmistot saa pelittämään.

Välillä sitä itsekin miettii, mihin se tämäkin työpäivän solahti. Puhelin ei paljon soi mutta sähköpostia ja WhatsApp – viestejä kilahtelee tasaiseen tahtiin.
Jotakin uutta kehitetään joka talvi. Tietysti seuraavan kauden koetoiminta mietitään ja yhteydet niihin, joiden kanssa kokeet tehdään.

 

Biotus Oy:n LinkedIn -sivut

Biotus Oy:n LinkedIn -sivut

 

Viimeisin ponnistus on Biotuksen Linkedin sivut. Niihin pääset tutustumaan täältä: https://www.linkedin.com/company/biotus

Wilhelmiina Kallio
Marjapromoottori / Biotus Oy

Biotuksen kuvapankki on nyt julkaistu

Muutama vuosi sitten asiakkaamme heitti idean kuvapankista (kiitos vain Virpi 😊). Idea on viimein toteutettu ja viety käytäntöön! Kuvapankki on tarkoitettu asiakkaidemme omaan sosiaalisen median viestintään kertomaan biologisen torjunnan saloista. Esim....

lue lisää

Kirjanpainaja: houkuttele tuoksuilla, pyydystä ansaan

Kirjanpainajakoiras erittää naaraita houkuttavia tuoksuja, ns. feromoneja. Feromonit ovat monimutkaisia kemiallisia yhdisteitä, mutta niitä on mahdollista valmistaa synteettisesti. Usein kysytäänkin, että millainen haihdutin tai ansa on paras. Yksiselitteistä...

lue lisää

Valmisteluja kasvukauteen

Kuten moni teistä jo tietää aloitin työt Biotuksella marraskuun alussa 2021. Vastuualueinani ovat hedelmien ja avomaavihannesten biologinen kasvinsuojelu. Aiempi työskentelyni hedelmien parissa sekä Lukella että Ålands Hushållningssällskapilla Ahvenanmaalla loi oivan...

lue lisää

Torjuntaeliöiden käytön vinkit ja viilaukset

Vuoden 2022 teemana: Torjuntaeliöiden käytön vinkit ja viilaukset Biologisia torjuntaeliöitä on reilu parikymmentä eri lajia. Levitystapoja on useita. Päälle vielä lukuisat eri viljelmätyypit, viljelijät sekä puutarhoilla lopulta levitystyön tekevät työntekijät....

lue lisää

TOP10

Vajaa vuosi sitten asiakkaamme kyseli meiltä julistetta, jossa olisi kuvat niin tuholaisista kuin niiden aiheuttamista vioituksista. Tuumasta toimeen – päädyimme tekemään TOP10 julisteen, jossa esitellään kymmenen yleisintä kasvihuoneissa esiintyvää tuholaista sekä...

lue lisää

Niiton vaikutus ripsiäisiin

Niiton vaikutus ripsiäisiin Mansikan viljely kasvatustunneleissa on lisääntynyt huimasti Suomessa viime vuosina. Tunnelit pidentävät kasvukautta ja näin ollen kasvattavat potentiaalista satoa, mutta luovat samalla myös otollisen elinympäristön tuholaisille. Ripsiäiset...

lue lisää

Epätodellinen otsonivesi

Otsonivesi   Otsonivesi on vettä, jossa tehoaineena toimii antimikrobisuudestaan tunnettu otsoni. Jos nykymaailmassa jokin voi olla lähellä luonnonmukaista puhdistusainetta, niin otsoni. Sitä esiintyy mäntymetsän siimeksessä, aurinkoisella terassilla ja...

lue lisää